maanantai 13. helmikuuta 2012

Mėnuo

Työnimellä "Gageli Kädetön" kulkenut heppu on Kaukasin ja Barbien 10.1.2011 kudettu poikanen. Siltä on jäänyt kehityshäiriön takia kehittymättä vatssaevät, lisäksi kyljessä on muutama epämuodostunut suomu, tai ainakin ne näyttävät siltä kun osa suomuista on erivärisiä kuin kroppa muuten.
Eviltään se on superdelta ja väri sini-punainen monivärinen, eli salamanteri.

Nienna

Työnimellä "Mutkikas Mustikka" kulkeva taistomimmi on DaCapon ja Unelman poikanen 2011 alkuvuodesta. Sen selkärangassa on kehityshäiriönä pari mutkaa sinne sun tänne, mutta kalaa itseään ei nuo mutkat ole haitanneet. Väriltään se on melkein musta punaisella värikerroksella.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Orias


Orias, työnimellä "Unelmavävy" kulkenut, on Impin ja Unelman 24.3.2011 kudettu poika. Se on sekä väriltään, että eviltään vanhempiensa välimuoto. Eli ei ihan HM, mutta ei myöskään HMPK. Väriltään ei dragon, mutta ei ihan normaali metalli musta.

perjantai 19. elokuuta 2011

Hogan

Hogan saapui Thaimaasta Elokuussa 2011. Se on Siamimbellisin kasvattama oranssi halfmoon.

Sue

Sue saapui Thaimaasta Elokuussa 2011. Se on Siamimbellisin kasvattama oranssi halfmoon.

Kuoli 28.8.2011.

Nuala

Nuala saapui Thaimaasta Elokuussa 2011. Se on Aquastar71:n kasvattama lyhyteväinen keltainen dragon.

Auberon

Auberon saapui Thaimaasta Elokuussa 2011. Se on Aquastar71:n kasvattama lyhyteväinen keltainen dragon.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Máni

Máni on Kaukasin ja Barbien poika 10.1.2011 kudusta. Väriltään se on syvän sininen ja vatsaevissä ja peräevässä punaista värivirhettä. Virhe tosin voi jonain päivänä häippästä, koska silläkin varmaan on marmorigeeni tullut emältään, kuten monelle sen sisarukselle. Eviltään se on halfmoon, ellei nyt pyrstöstä tule vielä ajan myötä ns. feathertail / rosetail.
Máni ja Lilith kutivat 27.7.2011.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Lilith



Lilith, eli työnimeltään Keltanokka, on Lazaruksen ja Floran 29.11.2010 kudettu poikanen. Poikasena se oli väriltään tuollainen jännä täplikäs, mutta tällä hetkellä se on päätä lukuunottamatta syvän sininen. Yläleuassa sillä on edelleen keltainen läntti, mistä lempinimikin juontaa juurensa.
Väriltään Lilith on sininen marmori ja eviltään halfmoon.

BoBo

BoBo oli meillä lainassa kudetukseen. 25.6. onnistui kutu Lilithin kanssa.
BoBo on käsittääkseni löytö akvaariokaupasta. Väriltään se on sininen BF ja eviltään halfmoon.

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Ipos



Ipos on Perkeleen ja Akan kreppipyrstöinen musta dragon poika. Kudettu 20.4.2010. Evät on jotain HMPK:n ja PK:n väliltä. Pyrstöevä kyllä aukeaa halfmooniksi, mutta kulmat on liian pyöreät. Selkäevässä on hieman punaista värivirhettä.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Perkele


Perkele saapui Thaimaasta Banleangbettasilta 4.3.2010. Se otti välittömästi kuvasta välittyvän asenteen päästyään meille, joten eipä tarvinnut sille nimeä miettiä kovin pitkään.
Se on väriltään musta dragon ja eviltään hieno HMPK.

Akka


Akka saapui Banleangbettasilta Thaimaasta 4.3.2010 Perkeleen parina.
Väriltään se on musta dragon ja evät ovat PK

Imp


Imp on 20.4.2010 kudettu Perkeleen ja Akan poika. Se on väriltään musta dragon punaisella värivirheellä.
Evät ovat HMPK, vaikka pyrstöevän kulmat ovat aika onnettoman pyöreät ja selkäevän etureuna saisi olla kulmikkaampi.

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Butch

Butch oli 24.9.2009 kudettu Wendigon ja Xiezhin poikanen. Väri on metalli teräs ja epämääräisesti butterfly-kuviota evissä, siinä määrin siis että en tiedä pitäisikö sitä kutsua mieluummin marmoriksi. Eviltään se nyt ainakin oli aikas hyvä halfmoon.

8.2.2010 kudetin Butchin ZhaZhan kanssa.

Castor

Castor tuli Tindralta joskus 2009 kesällä. Sen vanhemmat olivat molemmat liloja butterfly HMPK:eja. Emällä oli ananassuomuja ja isällä taas ei mustaa, mutta sen sijaan helmiäistä. Castorista tuli sitten tuollainen ananas lilalla helmiäisellä ja vaaleilla evän reunoilla. Evät HMPK.

Castor kudetettiin 13.8.2009 Cirruksen kanssa ja 3.11.2009 Yemajan kanssa.

Cirrus

Cirrus saapui 24.4.2009 Thaimaasta, Smilebettalta. Väriltään se oli marmorihtava teräs. HM evät.

Cirrus kudetettiin Castorin kanssa 13.8.2009.

Yemaja

Yemajan suvusta ei ole tarkkaa tietoa. Se on kevään / kesän 2009 selviytyjä epäonnistuneista kuduista. Epäilisin, että taustalla saattausu olla Cirrus ja Ahti, mutta en kirjannut kutuja minnekään ylös koska ne vaikuttivat epäonnistuneen.
Yemajan väri on vaihteleva BF. Väriin vaikutti pitkälti red loss. Kuvassa siinä ei näy yhtään punaista. Myöhemmin sille tuli paksu punainen värikerros jonka jälkeen kuvassa violettina näkyvä helmiäinen näytti enemmänkin vihreältä. Salamanteri siis, mutta red lossilla...mikähän salamanteri se sellainen sitten olisi kun ei punaista ole. ;)

Yemajaa on kudetettu 14.11.2009 Endymionin kanssa ja 3.11.2009 Castorin kanssa.

Endymion

Endymion löytyi 29.10.2009 Akvaariolinnasta (kiitos vihjeestä). Samalla sille löytyi varsin mukiinmenevä morsian, mutta se pysyi vielä vähemmän aikaa hengissä kuin Endymion. Harmittaa etten ehtinyt niitä kudettaa keskenään.
Endymion oli väriltään metalli MG. Mustard gas väri taistelukaloilla tarkoittaa sinertävää vartaloa ja kellertäviä eviä joissa mielellään on tumma reunus. Endymion ei ollut väriltään sellainen mikä MG alunperin oli, mutta koska nykyään kaikkia taistoja millä yhtään kroppa sineltää ja evät kellertää kutsutaan MG:ksi, niin olkoot Endymionkin sellainen. Paksu metalli värikerros näkyy kuvassa jopa evien tyvessä ja silmän päällä.
Eviltään Endymion oli halfmoon.

Kudetin Endymionia Yemajan kanssa 14.11.2009.

Crius Yksisilmä


Crius Yksisilmä oli Endymionin ja Yemajan 14.11.2009 kudettu poikanen. Väriltään se oli tuollainen outo lilaan vivahtava sininen punaisella värivirheellä. Lisäksi sillä oli ilmeisesi red loss koska punainen hävisi siltä osittain evistä. Eviltään se oli halfmoon.

Kudetin Crius Yksisilmän sisarensa Cybelen kanssa 7.6.2010 tavoitteena saada niiden isän värisiä jälkeläisiä. Niitä ei valitettavasti tullut, koska poikue jäi todella pieneksi. Vai noin viisi poikasta jäi eloon.

Cybele

Cybele oli Endymionin ja Yemajan 14.11.2009 kudettu poikanen. Väriltään se oli tuollainen lilaan vivahtava sininen punaisella värivirheellä ja valkoisella evien reunuksella. Eviltään se oli halfmoon.

Kudetin Cybeleä veljensä Crius Yksisilmän kanssa 7.6.2010 tavoitteena saada niiden isän värisiä jälkeläisiä. Niitä ei valitettavasti tullut, koska poikue jäi todella pieneksi. Vai noin viisi poikasta jäi eloon.

Dacapo

Dacapo on nastamuumion kasvatteja ja lainattu kudetukseen narmilta. Sen vanhemmat ovat käsittääkseni molemmat Thaimaasta. Eviltään Dacapo on halfmoon ja väriltään suklaa, helmiäisellä värivirheellä. Puhdas suklaa väri olisi kropaltaan tummanruskea ja evissä keltaista ja tummaa, eli sama kuin ananas, mutta tummemmalla kropalla. Sekä ananaksella, että suklaalla on aina enemmän tai vähemmän helmiästä värivirhettä mistä johtuvat sinisenä näkyvät alueet.
Dacapo on erinomainen kudetettava. Se tekee hetkessä ison kuplapesän ja hoitaa poikaset huolella. Naarasta tosin kurmuuttaa jonkin verran, joten ihan pienessä kipossa sitä ei voi kudettaa, tai tulee sushia.
Se kuti meillä kolmeenkin otteeseen Unelman kanssa. Viimeisin kutu oli 2.2.2011.

Unelma

Unelma saapui kesäkuussa 2010 Thaimaasta Aquastar71:ltä. Se on väriltään melano, mikä siis on yksi taistojen mustista väreistä. Melanolla on ohuelti helmiäistä. Paljaalla silmällä katsottuna ne näyttävät kokolailla mustalta, ellei nyt pientä helmiäisen sävyä ole siinä päällä. Ilman salamaa ei melanosta oikein tahdo saada hyvin kuvaa, paitsi tosi kirkkaassa valossa ja salamalla kuvattuna taas ei saa kalaa näyttämään sen väriseltä kuin se on.
Unelma on tosi pikkuinen ja hentoinen ruipelo. Aluksi se ei oikein uskaltautunut kutemaan, mutta nyt puoli vuotta myöhemmin (edelleen samankokoisena) se on kutenut Dacapon kanssa, 17.1.2011 ja 2.2.2011.


Uuno

Uuno saapui marraskuussa 2010 suoraan Thaimaasta kasvattajaltaan, Aquastar71:ltä. Se on väriltään turkoosi ja eviltään halfmoon plakat.
Luonteeltaan Uuno on leppoisa kaveri ja mieluummin vaan rentoutuisi ja söisi. Kudetus ei ole ainakaan vielä onnistunut, koska Uuno ei ole halunnut rasittaa itseään naaraiden hurmaamisella tai rakentaa kuplapesää muualla kuin omassa pikkuisessa yksiössään

ZhaZha

ZhaZha oli Cirrusin ja Castorin jälkeläinen. Kutupäivä oli 13.8.2009. Oma kasvatti. Eviltään ZhaZha oli myös halfmoon ja väri lähinnä royal blue-sininen (violetin sininen).

ZhaZha kudetettiin 8.2.2010 Butchin kanssa.

Flora

Flora oli  8.2.2010 syntynyt Butchin ja ZhaZhan poikanen. Väriltään se oli sininen marmori, joskaan se ei ollut koskaan enempää läikikäs kuin tässä kuvassa. Myöhemmin sen helmiäisvärikerros heikkeni joten se oli vartaloltaan tummempi. Eviltään Flora oli oikein hyvä halfmoon.
Lopetin Floran tammikuussa 2011 uimarakko-ongelmien takia.

Flora on kudetettu Lazaruksen kanssa 29.11.2010.


Kaukas

Kaukas, eli Kake vaan tuttujen kesken, on Crius Yksisilmän ja Cybelen 7.6.2010 syntynyt poikanen. Oma kasvatti siis. Eviltään se on halfmoon ja väriltään jotain salamanterin (sini-punainen) kukertavaa. Sillä on erikoinen väri siitä, että sillä on sekä marmori, mikä vaikuttaa mustaan värikerrokseen, että red loss, mikä vaikuttaa punaiseen värikerrokseen. Erikoista ei ole että molemmat värinvaihtelugeenit on samassa kalassa, vaan se että ne toimivat tasaisesti. Marmorin on tapana tehdä kalasta läikikäs, eikä haalistua tasaisesti. Red lossin taas on tapana joko vielä punainen kokonaan pois tai tehdä myöhemmin muutaman punaisen laikun eviin, eikä jäädä haaleasti koko kalaan. Lopputuloksena tuosta seuraa se, että Kake on luonnon valossa aika tasaisen violetti.

Kake on kudetettu Barbien kanssa 10.1.2011.

Barbie

Barbie tuli Lazaruksen pariksi myös Siamimbellisiltä marraskuussa 2010. Se on myös väriltään turkoosi, vaikka kuvassa näyttää enemmän siniseltä. Butterfly-kuvio ei sillä ole niin selkeä. Eviltään se on halfmoon ja aika hyvä sellainen vieläpä.
Barbie on luonteeltaan ihan sellainen kuin taistot on, tomera ja määrätietoinen, mutta ei ole ensimmäisenä aloittamassa riitaa. Kutee helposti.

Barbie on kudetettu 10.1.2011 Kaukasin kanssa.

Kuoli 5.9.2011.

Lazarus

Lazarus on turkoosi butterfly halfmoon, joka saapui suoraan Thaimaasta Siamimbellisiltä marraskuussa 2010. Matka ei mennyt ihan parhainpäin vaan TNT sössi jatkolähetyksen. Onneksi kaikki kalat tulivat elossa perille. Lazaruksella vaan kävi lähimpänä hiippakunnan vaihtoa ja siitä nimikin juontaa juurensa.

Lazarus kuti Floran kanssa 29.11.2010. Yritin sitä kudettaa aiemminkin, mutta herralla on paha tapa syödä mäti. Muita huonoja tapoja sillä on evien nyplääminen stressaantuessaan.

Taistot esittelyssä

En ymmärrä, en osaa, tai molempia. Tuonne taistoblogiin ei saa tehtyä kunnolla uusia sivuja, joten teenpä toisen blogin. Tänne tulee esittelyt mun nykyisistä, menneistä ja lainatuista taistoista.